OMAVALVONTASUUNNITELMA

Tuotan yrityksessäni psykoterapiapalveluita pääasiassa pareille mutta jonkin verran myös perheille ja yksilöasiakkaille. Koska toimin terapeuttina itse työvälineenä, osallistun säännöllisesti työnohjaukseen. Lisäksi  huolehdin ajantasaisesta ammattitaidosta ja uusimman tiedon omaksumisesta osallistumalla säännöllisesti psykoterapeuteille tarkoitettuihin ammattikoulutuksiin.

Luen myös koko ajan ammattikirjallisuutta kehittyäkseni ammatillisesti.

Toimin eettisesti asiakkaan arvoja ja toiveita kunnioittaen. Löydän myötätuntoa ja hyväksyntää kaikkia asiakkaita kohtaan.

Kunnioitan asiakkaan omia arvoja ja toiveita terapian suhteen. Terapia tapahtuu joko keskustellen kasvokkain, puhelimessa, tai tietokoneen kautta toimivan turvallisen ja luottamuksellisen videoyhteyden välityksellä.

Kirjaan asiakastiedot tietokoneella pilvipalveluun kaksivaiheisen tunnistuksen taakse. Lisäksi talletan asiakastiedot ulkoiselle kiintolevylle, jota säilytän lukollisessa kaapissa. Näin toimintani terapeuttina on asiakkaan kannalta luottamuksellista ja turvallista.